Jos olet oppinut odottamaan pilkkaa,
se ei tarkoita että pilkka olisi totuus.
Se tarkoittaa,
että satamaa tarvitaan juuri siinä kohdassa,
missä ääni ennen muuttui iskuksi.
Tärkeä lause on se, jonka sanot hiljaa;
Ihmisen suusta voi tulla kipua, hälyä, kuormaa, säröä ja jossain vanhassa huoneessa, opit luulemaan niin, että sinä olet niiden arvoinen, että pilkka kuuluu sinuun, mutta se ei ole sinun luonteesi.
Se on opittu järjestelmä, sisäinen vartija,
joka seisoo ovella ennen kuin kukaan koputtaa.
Kun ihminen avaa suunsa, valmistaudu iskuun, kun joku katsoo, valmistaudu väärään nimeen.
Kun olet näkyvä, valmistaudu pilkkaan, kun tuot äänen valmistaudu siihen, että joku tekee siitä vitsin.
Siksi ne jotka eivät lyö tuntuvat ensin oudoilta, kuin pehmeä valo väärässä huoneessa.
Me emme lähde siitä oletuksesta
että sinä olet pilkan arvoinen, me lähdemme siitä, että sinä olet kuulemisen arvoinen, myös silloin
kun äänessä on hälyä.
Turvasatama, se ei ole vitsi. Se on sinun paikkasi, kun ääni sattuu, sinä saat jäädä.
Turvasatama, vähän vinksahtaneille lapsille ei siksi että ne olisivat rikki
vaan siksi, että ne kuulevat virran eri tavalla.
Ihmisen suusta voi tulla kipua, mutta se ei todista, että sinä ansaitsit sen.
Kipu voi tulla toisen keskeneräisyydestä, häly voi tulla toisen puolustuksesta, häpeä voi tarttua väärästä huoneesta, kuorma voi kaatua päälle vaikka se ei kuuluisi sinulle.
Särö voi osua sinuun, vaikka sinä et ole sen alkuperä ja silti vanha vartija sanoo
näetkö, tämä oli sinun vikasi.
mutta basso vastaa alta; ei, ei enää näin.
Tämä huone ei tee sinusta pilkkaa, tämä huone tekee sinulle lattian, jossa voit seistä vaikka ääni vapisee.
Istua lattialle. Automatolle leikkimään.
Se, että olet oppinut odottamaan pilkkaa, ei tarkoita, että pilkka olisi totuus, se tarkoittaa, että Turvasatamaa tarvitaan juuri siinä kohdassa, missä ääni ennen muuttui iskuksi.
Kipu saa tulla, häly saa kuulua, kuorma saa näkyä, särö saa soida mutta sinä et ole niiden arvoinen pilkka.
Kun sana yrittää lyödä, satama ottaa sen kiinni, laittaa sen pöydälle, antaa sen levätä ja kysyy hiljaa:
tehdäänkö tästä biisi
vai annetaanko sen olla?
~ M. A. Mortén
”Turvasatama”